Minulla on aina ollut tunne, että en ole riittävän hyvä missään. En tiedä onko se hyvä, vai onko se huono, mutta on se kumminkin aina ollut olemassa. Lääkettä siihen ei taida olla olemassa, mutta kuka nyt siihen lääkettä tarvitsee. Terapialla se kai hoituisi, mutta en koe siihen tarvetta, kun ei isommin henkisiä ongelmia ole. Terapiaa tarvitaan kai vain silloin, kun on vakavia henkisiä ongelmia.
Toisaalta yhteiskunta ei kaikille terapiaa turvaa ja se näkyy sitten ihmisten pahoinvoinnissa ja väkivaltaisuuden lisääntymisenä. Ihmettelen vain, että miksi ihmisten pitää purkaa pahaa oloaan muihin ihmiseen. Menisivät mieluummin, vaikka potkimaan puita. Puut eivät siitä potkimisesta kärsi.
Eihän puut mitään tunne.
Itse koen sen siten, että terapian tulee hyödyttää itseä ja muita. Jos ei koe, että ei saa apua terapiasta, sitten ei mene sinne. Eihän se mikään pakko ole. Tiedän, että itse en tarvitse sitä, mutta sitten on niitäkin, jotka eivät tiedä tarvitsevansa sitä. Mietin, onko niitä varten jonkinlaista turvaa tarjolla. Ehkä ei. Ehkä siksi, että yhteiskunnalla ei ole varaa siihen.
Tulen tulokseen, että jotkut tarvitsevat terapiaa ja jotkut ei. Itse en tarvitse.